
Jaeden sijaitsee Hollannissa, tulppaanien ja tuulimyllyjen luvatussa maassa. Tila sijoittuu Etelä-Hollannin Alblasserwaardiin ja siinä sekoittuu sekä uutta että vanhaa.
Tilan asuinrakennuksen historia vie niinkin pitkälle kuin 1600-1700-lukujen vaihteeseen, mutta tallirakennuksista suurin osa on rakennettu vain muutama kymmenen vuotta sitten. Tietysti asuinrakennusta on paikattu ja entisöity monet kerrat, niin että sieltä löytyy modernit mukavuudet, ilman että talo on kadottanut entisaikojen loistonsa.

Jaedenin tilan omistuksella on monta hehtaaria metsää ja niittyjä. Kartanoon saavutaan ikivanhojen lehmusten reunustamaa kujaa pitkin. Asuinrakennuksen välittömässä läheisyydessä on hyvin hoidettu, lehtipuiden ja ruusupensaiden valloittama puutarha, sekä pieni tekolampi, jossa kelluu lumpeita. Modernit tallirakennukset ovat hieman kauempana, kävelymatkan päässä, asuinrakennuksen takana. Tallialueella on yhteensä neljä eri rakennusta. Suuri maneesi, jossa kisat järjestetään kun sää ei sitä ulkona salli, on tallipihan takana. Maneesin ja tallirakennusten lisäksi pihan läheisyyteen on rakennettu rehu- ja heinävarasto, josta viedään rehuja ja heinää tallien omiin rehuhuoneisiin kun näistä ruoka loppuu. Huomiotaherättävin pihan rakennuksista lienee oritalli, jossa riittää tilaa yhteensä 20 orille. Karsinoiden lisäksi tallirakennuksessa on varustehuone, rehuhuone, astutustilat sekä ihmisille omat tilat - vessat, sekä rivistö kaappeja, jonne tallityöntekijät voivat säilöä tavaroitaan. Pihan toisella puolella, oritallista kaukana on tammatalli, josta löytyy 25 normaalia karsinaa, sekä 3 isompaa varsomiskarsinaa.
Karsinat on tehty maalaamattomasta puusta ja ne on reunustettu mustin kalterein, jättäen kuitenkin hevosille tilaa kurkistella ovien ylitse. Purua kuivikkeena käyttävissä karsinoissa on tämän lisäksi täysin automaattinen juomasysteemi, jotta hevoset saavat raikasta vettä milloin ikinä haluavatkaan.
Itse piha on päällystetty hyvin kovalla vaalealla hiekalla ja sitä reunustaa vehreä nurmikko sekä muutamat vanhat puut, joita ei raivattu pois tilaa rakentaessa. Tallin läheisyyteen on rakennettu myös tummasta puuaidasta tarhoja, joissa hevoset käyskentelevät sekä talvisin että kesäisin sään salliessa. Kaikkein villeimpiä yksilöitä varten aitojen lisäksi tarhat on vahvistettu myös sähkölangalla.
Talli on rakennettu hyvin aukealle paikalle, mutta Jaeden on kuitenkin melko pitkälti metsän reunustamalla suurella aukealla. Kilometri mihin tahansa suuntaan ja päätyy metsään. Useassakaan suunnassa metsä ei kuitenkaan jatku kovin pitkälle, vaan tämän takansa aukeaa suuret pellot ja tuulimyllyjen reunustamat niityt. Myös Jaedenin suuremmat laitumet löytyvät täältä niittyjen ja peltojen harmonisesta ympäristöstä. Niittyjen läpi kiemurtelee pieni jokikin ja tietysti täydellisesti laukkaamiseen soveltuvat pehmeät hiekkatiet. Jaedenista itään metsää on kuitenkin monta kilometriä eli mikäli rentoa metsäretkeä halajaa, löytyy siihenkin mahdollisuus. Jaedenin monia satoja vuosia vanhoissa, miltei koskemattomissa lehtimetsissä on suurempia ja pienempiä polkuja sekä hevosille että ihmisille.
Tilan ympäristöstä löytyy oikeastaan kaikille kaikkea. Pienen metsäkaistaleen jälkeen lännessä aukeaa niitty ja tämän niittykaistaleen takana hiekkaranta!

Jaedenissa noudatetaan säännöllistä aikataulua, vaikka ajat saattavat tietysti heittää minuuteilla sinne tai tänne - eihän hevosten parissa ikinä ole mikään varmaa, eikä koskaan tiedä mitä kolttosia joku keksii.
Sunnuntai on Jaedenissa yleinen vapaapäivä, jolloin hevosilla tehdään korkeintaan pienet metsälenkit tai vaihtoehtoisesti niitä juoksutetaan. Suurempia treenejä ei kenelläkään tällöin ole. Kesäisin hevoset ovat, mikäli säät ovat hyvät, yötä päivää tarhoissa/laitumilla ja ne otetaan vain ruokintojen ja liikutusten ajaksi pois. Tammat, joilla on kesävarsoja saavat olla varsojensa kanssa suurilla laitumilla koko kesän.
07:00 Aamuruokinta, hevoset tarhoihin
09:00 Tallin sekä käytävien siivous
10:00 Ensimmäisten hevosten liikutus
13:30 Päiväheinät tarhoihin
15:00 Toisen hevosryhmän liikutus
20:00 Hevoset sisälle, iltaruokinta
21:30 Tallin ovet lukitaan ja valot sammutetaan
|